Rakas päiväkirja
Sunnuntaina, Lokakuun 10. 2010Päätin tehdä tästä julkisen. Miksi? Jotta olisin rohkeampi ja vapaampi. Ja ihan vaan huvin vuoksi.
Aloitan kertomisen tästä päivästä, sillä menneet ovat menneitä. Joten… Tänään olen saanut yhden pienen orgasmin. Ja kyllä, minä voin jaotella orgasminejani erilaisiin. Se, joka sanoo, että naisen orgasmit ovat aina samanlaisia, on väärässä. Tai kai se on yksilöllistä, mutta ainakin minulla on useita erilaisia orgasmeja.
* Pienet orgasmit saan nopealla klitoriksen kiihottamisella, yleensä sormella tai lelulla itse tai kielelläkin (mutta ei tietysti itse). Tällaisen orgasmin voin saada silloin, kun minua hyväillään odottamatta. Ylipäätään tunnusomaista on, että pienen orgasmin voin saada nopeasti. Ja niitä voin saada monta. Jei. Pieni orgasmi on nopea ja räjähtävä. Kiihotus on keskittynyt yhteen kohtaa ja purkautuu kiivaasti. Näitä on ihana saada kalu suussa.
* Emätinorgasmit ovat ihania. Ne saan, kun minua naidaan. Yleensä saan tällaisen orgasmin, kun en ole ihan litimärkä tai turpea. En sanoisi näitä g-pisteorgasmikseiksi, sillä en mielestäni ole saanut sellaista. Emätinorgasmit ovat pitkiä ja niiden tuleminenkin kestää. Ne saavat pillun sykkimään.
* Isot orgasmit saan yleensä joko hieromalla itse, lelun avulla tai kun joku hyväilee/nuolee minua. Näitä varten en voi keskittyä mihinkään muuhun kuin siihen, mitä minussa tapahtuu. Hengitykseeni, kiihottumisen kerääntymiseen, siihen kohtaa, johon kiihotus pakkautuu. Nämä orgasmit ovat piiiiitkiä. Niitä pitää houkutella ja täyttävät koko pään. Näitäkin voi saada useamman, mutta yleensä vain yhden.
Tänään olen siis saanut yhden pienen orgasmin. Tavoiteeni on saada niitä lisää. Katsotaan, miten käy.
-H-